Tähän mä jään

Jotkut hetket on niitä, joihin jäisin, jos voisin. Pysäyttäisin ajan, enkä menisi enää minnekään. Harmillisesti nuo hetket on ohi yhtä pian kuin auringonlasku talon nurkan takana.

Rääpäleestä on kuoriutunut villivintiö. Viimeisen uhma on hiljalleen väistymässä, Täystuholla alkaa olla jo ihan fiksuja ajatuksia. Kirppu on kasvanut ihan valtavasti, miten niin se kohta jo täyttää yhdeksän? Toinen on tullut kuorestaan jo melkein kokonaan. Ja Esikoinen... kohta se jo menee yläkouluun, apua.

Jos sen ajan voisi pysäyttää just nyt, kun nää vielä on pieniä, tai ei ainakaan kovin isoja. Nyt kun meillä jo nukutaan yöt ja päivisin on vain aikaa.

Lapsikin sen tajuais

Nyt meni hermo. Teki ootte varmasti kuulleet tän kivan jutun, että pitäs elää suu säkkiä myöten. Elelläänhän me, eikä siinä mitään, yritetään säkkiä kasvattaa, että paremmin riittäs.

Mut nyt on vähän joka puoluekin keksinyt sen saman jutun, että pantas valtionkin suu silleen somasti säkkiä myöten.

Mä olen lukenut kansantaloustieteitä ruhtinaalliset kolme opintopistettä. Mutta yks juttu mulle silloin valkeni (vaikkei juuri muu sitten selvinnytkään). Tajusin silloin, että politiikkaa on syyttäminen siitä, että 90-luku meni miten meni. Ja mä niillä samaisilla tunneilla vannoin silloin itelleni, että jos mä vaan koskaan ikinä mitenkään voin vaikuttaa siihen, että mun lasten ei tarvi kokea samaa, niin mähän vaikutan.

En sitten ruvennut yrittäjäksi, enkä rupea.

Uutisia nyt tietysti pyörii taas vaikka mitä. En ehkä pidä tätä lähdettä kaikkein luotettavimpana, mutta asiaa tää uutinen on. Synkkä arvio: Suomen talouslääke onkin paha virhe (Uusi Suomi 24.3.15). Ei sitä vaan kukaan viittinyt uutisoida, kun mä näistä säästöistä noin tuumasin jo pari vuotta sitten...

Ihan siitä hyvästä piirtelin teille pari kuvaa. Vaikken osaa.

Tollasia me aikanaan piirreltiin ussan tunneilla (aihe toki oli eri), tytöillä oli aina sillon kukkamekot.

Käsi ylös nyt, kuka tahtoo ysikyt luvun uusiks? Minen taho. Minen ainakaan taho.

Onpa kiva, kun pihassa on paljon lapsia

Hain yhtenä nättinä päivänä Viimeisen ja Täystuhon päiväkodista, ja nehän päätti kauniin päivän kunniaksi jäädä ulos leikkimään. (Mä kyllä yritin suostutella niitä sisään, olis tiskiä ja pyykkiä ja ruuallekin jotain pitäis tehdä...) Eipä niitä sisään olisi ilman tappelua saanut, enkä kevyttä suostuttelua kummempaa jaksanut harrastaa, kyllähän ne työt tekijäänsä odottaa.

Poikien kamat heitettiin ovesta sisään, ja jätettiin ovi auki, että käy sisällä olevien vahtiminen helpommin. Esikoinenkin kotiutui sopivasti, ruvettiin öljyämään ketjuja ja pumppaamaan lisää ilmaa fillarin renkaisiin. Niinhän siinä kävi, niin kuin aina.

Ensin sisältä ulos ilmestyi yksi lisää ja kohta toinen. Rääpäle osoitti hermostumisen merkkejä, kun porukka katosi ympäriltä, kävin päästämässä sen leikkikehästä pois ja tarkistamassa muutaman pikkujutun. havahduin ulkoa kuuluneeseen huutoon: "Onks sulla jotain hukassa?" Sekin oli päättänyt lähteä toisten perässä ulos... Ilman ulkovaatteita, tietysti. Hain sen takaisin, ja puin sitten sillekin.

Isommat säntäsi heti katsomaan, että joko tuokin saa olla pihassa ihan irti.

Kyllähän mä tuossa auringon paisteessa ennätin katsomaan, että onpa kiva, kun tulee kevät ja pihassa on taas paljon lapsia. Että riittää meidänkin lapsille leikkikavereita. Ja sitten iski se ahaa-elämys. Kaikki ne olikin mun... ja että kenenkään niistä ei kyllä alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt olla ulkona tässä kohtaa päivää. Hupsis.

Tilanne kolme

Kirjoitin eilen siitä fiiliksestä, mikä iskee, kun kukaan ei tunne koko sosiaaliturvaa. Taustatöineen aikaa meni useampi tunti ja homma on jatkunut vielä tänään, kun Kelasta soitettiin. En tosiaan tehnyt taustatöitä blogitekstiä varten, vaan elämää itseään.

Kuva Riemurasiasta

Myönnän monta kertaa toivoneeni, että olisin sellainen ressukka, jonka puolesta sosiaalitoimi kaiken hoitaisi. Joskus aikaa sitten mulle kuitenkin sosiaalityöntekijä tuumasi, ettei meistä ole mitään huolta, kun mä selvästi osaan ihan itse. Osaan, kyllä. Mutta helppoa tässä suossa tarpominen ei todellakaan ole.

Jään innolla odottamaan huutelua molemmin puolin. Odotan seuraavia kommentteja: "Menisit töihin!" ja "Et kai sä nyt töihin voi mennä, kun lapset on niin pieniä!" Paska mutsi, teki niin tai näin.

Avataan tässä ihmetellessä eilistä tilannetta kolme, kun nyt Kelan puhelun jälkeen melkein kaikki faktat ovat selvillä.

Meillä on siis työtön isä, jolle kela on asettanut työttömyysetuuteen viiden kuukauden odotusajan. Ja meillä on työtön äiti, jolla olisi oikeus ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen, mutta joka on tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Isällä on käyttämättä isyysvapaat ja vanhempainrahakautta on jäljellä noin kaksi kuukautta. Mitä kannattaisi tehdä?

Ensimmäiseksi isä pitää pitämättömät isyysvapaat 18 vrk, joista saa korvausta n. 24 €/vrk. Äiti jaktaa varmuudella vielä tämän ajan vanhempainvapaata.

Mietinnän alle jää, kuka pitää vanhempainvapaan loppuosan, jos sen pitää äiti, on isällä nollatulot. Kelan tietojen mukaan isyysvapaat eivät katkaisisi odotusajan kulumista, kunhan työnhaku on tuonkin ajan voimassa. Omalta näkemykseltäni pitäisi kyllä katketa, mutta kirjallista varmistusta tähän ei tunnu löytyvän mistään. Vanhempainvapaan käyttäminen katkaisi odotusajan kulumisen, muttei kuitenkaan nollaisi sitä, vaan laskenta alkaisi uudelleen siitä, mihin se jäi.

Selvitettäväksi jäi myös loppujen isälle korvamerkittyjen päivien (54-18) käyttäminen, täytyykö ne tai osa niistä käyttää vanhempainrahakaudella, vai voiko ne käyttää jälkeen. Työttömyysetuuksista vastaava asiantuntija Kelassa ei tähän osannut sanoa mitään, joten vielä täytyy sinne soitella, että vanhempainrahakauden fiksu jako saadaan tehtyä.

Viimeistään vanhempainrahakauden jälkeen äidin kannattaa ilmoittautua uudelleen työttömäksi työnhakijaksi (työnhaku tosin kannattaa aloittaa jo aiemmin, ja on itseasiassa aloitettukin). Äiti saa työttömyyskassasta ansiosidonnaisen korvauksen ilman omavastuuaikaa, koska omavastuupäivät oli kärsitty jo ennen äitiyslomaa.

Isä puolestaan huolehtii isyys- ja vanhempainrahakauden jälkeen, että työnhaku on voimassa (eli on edelleen työtön työnhakija). Työttömyysetuutta ei edelleenkään odotusajan vuoksi makseta. Lapsi pidetään toistaiseksi kotona ja isä nostaa kotihoidontuen tulosidonnaisine lisineen. Kelasta vahvistettiin odotusajan kuluvan kotihoidontuesta huolimatta, kunhan työnhaku pysyy voimassa.

Kysymyksiä herättää kotihoidontuki suhteessa työttömyysetuuksiin. Koska molemmat vanhemmat on työttömiä, kotihoidontukea nostavalle vanhemmalle maksetaan työttömyysetuutta vain työttömyysetuuden ja kotihoidontuen määrän erotus. Koska kotihoidontuen nostaa (ja lasta virallisesti hoitaa) isä, isälle maksetaan työttömyysetuutta kotihoidontuen verran vähemmän, odotusajan vuoksi siis kokonaiset nolla euroa. Äidin työttömyysetuuteen isän nostama kotihoidontuki ei vaikuta niin kauan kun isä ei ole töissä tai työvoimapoliittisessa toimenpiteessä.

Perhe- ja työttömyysetuuksien yhdistämisen lisäksi asumistuki on tarkistettava.

Ja se hoitopaikkakysymys. Kaipa se kannattaisi valmiiksi hakea. Eri juttu on sitten se, kannattaako myönnettyä paikkaa ottaa vastaan ja mitä tapahtuu, jos paikkaa ei ota. Näillä laskuopeilla isän työttömyysetuuden odotusaika olisi kuitenkin ehtinyt kulua elokuun puoliväliin mennessä, eikä kovin pitkää aikaa nollatuloille jäisi kärsittäväksi vaikka hoitopaikan ottaisikin vastaan.

---

Meidän perhehän se tässä. Ja meidän tulot, noin suunnilleen. Lisätä voi nelikosta maksettavat elatusavut ja lapsilisät koko jengistä. Että kuka muka tienaa alle 2600 euroa kuukaudessa... Koskaan en ole tienannut yli.

Ja arvatkaa mitä. Mieluummin tosiaan tekisin töitä. On meinaan helpompaa se kuin jatkuva tulojen (ja menojen) selvittely joka suuntaan. Jos tarvisi vähän vähemmän tehdä paperitöitä etuuksien eteen, jäisi aikaa enemmän esimerkiksi niiden työhakemusten kirjoittamiseen.

Kun kukaan ei tunne sosiaaliturvaa

Jokin tovi sitten uutisointiin suhteellisen näkyvästi Suomen sosiaaliturvan tasosta. Euroopan neuvostolta tuli Suomelle sapiskaa (Yle, 11.2.15) ja sitten hehkuivat ministerit tyytyväisinä siitä, että perusturvaan tehdyt parannukset näkyvät (Yle, 26.2.15).

En ota kantaa sosiaaliturvan tasoon, meidän perheessä se on ollut riittävä. Otan kantaa sen järjestämiseen. Siihenhän Suomessa vedottiin, että moitteita antaneet eivät tunne suomalaista järjestelmää. Tahtoisin tavata ihan henkilökohtaisesti sen, joka koko paketin tuntee. Mulla olisi pari sanaa sanottavana.

Suomen sosiaaliturva on siis kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Tismalleen samassa elämäntilanteessa pelkkien sosiaalietuuksien varassa voi tuloissa olla jopa tonnin heitto. Jos tyydyt siihen, mitä saat, pääset helpolla. Jos haluat sen, mikä sinulle kuuluu elämäntilanteesi ja kansalaisuutesi perusteella, törmäät siihen, että itseasiassa sosiaaliturvaa ei kokonaisuutena tunne yksikään asiakaspalvelija.

Esittelen teille esimerkkiperheen, johon kuuluu isä, äiti ja 7 kk vauva.

Perheen isä on vailla ammatillista koulutusta, ei kuulu työttömyyskassaan eikä ole saanut raavittua kasaan kymmenen kuukauden työssäoloehtoa. Työvoimatoimisto toteaa, että työvoimapoliittista estettä työttömyysetuuden maksulle ei ole, Kela kertoo, että koulutuksen puuttuessa voi työmarkkinatukea saada vasta viiden kuukauden odotusajan jälkeen.

Perheen äidillä on ammatillinen koulutus ja ammattiliiton sekä kassan jäsenyys. Ennen äitiyslomaa äiti ehti olla tovin työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa kassasta nostaen.

Ja vauva. No se on vauva. Vanhempainrahakautta on tästä vauvasta jäljellä noin kaksi kuukautta.

Voidaan tässä laskennallisessa esimerkissä unohtaa sujuvasti asumistuki sekä lapsilisät. Sovitaan myös, ettei nyt mennä sosiaaliviraston luukulle hakemaan toimeentulotukea, eikä lasketa sitä, olisiko esimerkkiperhe siihen oikeutettu (uskokaan pois, osaisin laskelmissa ottaa huomioon molemmat...)

Tilanne 1:

Äiti jatkaa vanhempainrahakauden loppuun. Isä on työtön työnhakija.

Vanhempainraha on määräytynyt tulojen mukaan, brutto n. 1600 €/kk. Isän tulot 0 €/kk.

Kahden kuukauden kuluttua äiti jatkaa kotihoidontuella kotona, brutto 342,53 €/kk + hoitolisä 183,31 €/kk eli n. 520 €/kk. Isän tulot vielä kolme kuukautta 0 €/kk

Tilanne 2:

Äiti jatkaa vanhempainrahakauden loppuun ja isä on työtön työnhakija, tosin muisti jättäneensä isyysvapaan (18vrk) käyttämättä.

Äidin tulot brutto 1600 €/kk, isän minimi vanhempainetuuden mukaan tuo 18vrk 24,02 €/vrk*18= 432,36 €.

Kahden kuukauden kuluttua äiti jatkaa kotihoidontuella, bruttona 520 €/kk, isän tulot nelisen kuukautta 0 €/kk, koska odotusaika ei kulu isyysvapaan aikana.

Tilanne 3:

Perheessä käytetään ahkerasti aikaa laskemiseen. Kuka muka oikeasti tahtoo olla nollatuloilla melkein puoli vuotta!

Äiti jatkaa vanhempainrahakautta pitämättömien isyysvapaiden ajan ja siirtyy sitten työttömäksi työnhakijaksi ansiosidonnaiselleen, jonka päiviä on vielä nelisensataa jäljellä. Kyllähän koulutetulle ihmiselle jostain löytyy töitä.

Äidin tulot edelleen brutto n. 1600 €/kk.

Isän tulot sekä isyysvapaan, että vanhempainvapaan ajalta 24,02 €/vrk eli n. 500 €/kk. Tuona aikana isä luonnollisesti ei ole työtön työnhakija, joten odotusaika työttömyysetuudesta ei kulu mihinkään.

Mutta mitä tapahtuu isyys- ja vanhempainrahaoikeuden kuluttua loppuun? Isä ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi uudelleen, työmarkkinatuki edelleen 0 €/kk, koska odotusaikaa on jäljellä monta kuukautta. Sovitaan, että äiti pysyy työttömänä työnhakijana (tai menee töihin, jos töitä saa). Lapsi on isän kanssa kotona, kunnes isä työllistyy, eli isä nostaa kotihoidontuen hoitolisineen, hoitolisää ei saa äidin tulojen vuoksi täytenä, mutta bruttotulot ovat silti n. 500 €/kk.

Kysymys, johon edes Kelassa ei osattu suoraan vastata tässä teoreettisessa tilanteessa kuuluu:
Kun isä on työtön työnhakija ja hoitaa samalla lasta kotona nostaen kotihoidontukea kuluuko Kelan säätämä viiden kuukauden odotusaika työttömyysetuuteen, vai alkaako odotusaika kulua vasta, kun lapsi joko laitetaan päivähoitoon, lasta hoitaakin isän sijaan äiti tai kotihoidontuki vain jätetään nostamatta?

Vai pitäisikö perheen lopettaa omillaan pärjäämisen yrittäminenkään ja suosiolla lampsia nostamaan toimeentulotuki...

Yhteenveto:

Eli onko taloudellisesti järkevää tälle perheelle antaa kaupungille neljä kuukautta aikaa järjestää hoitopaikka ja hakea sitä toimintakauden alkuun nyt (elokuulle) vai antaa kaupungille aikaa lakisääteiset kaksi viikkoa, jos molemmat vanhemmat sattuisikin työllistymään?

Mikä on arjen kannalta toimivin ratkaisu? Millä todennäköisyydellä paikan saa kahdessa viikossa minnekään? Ja miksi tällaisten selvittäminen on niin kamalan vaikeaa?

Tämän tekstin esimerkkiperheellä on todellisuuspohja. Tiedot etuuksista olen raapinut kasaan työvoimatoimistosta, IAET-kassasta sekä Kelasta. Odotan edelleen Kelan vastausta viiden kuukauden odotusajasta, jotta parhaan skenaarion valitseminen olisi mahdollista.