keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tilanne kolme

Kirjoitin eilen siitä fiiliksestä, mikä iskee, kun kukaan ei tunne koko sosiaaliturvaa. Taustatöineen aikaa meni useampi tunti ja homma on jatkunut vielä tänään, kun Kelasta soitettiin. En tosiaan tehnyt taustatöitä blogitekstiä varten, vaan elämää itseään.

Kuva Riemurasiasta

Myönnän monta kertaa toivoneeni, että olisin sellainen ressukka, jonka puolesta sosiaalitoimi kaiken hoitaisi. Joskus aikaa sitten mulle kuitenkin sosiaalityöntekijä tuumasi, ettei meistä ole mitään huolta, kun mä selvästi osaan ihan itse. Osaan, kyllä. Mutta helppoa tässä suossa tarpominen ei todellakaan ole.

Jään innolla odottamaan huutelua molemmin puolin. Odotan seuraavia kommentteja: "Menisit töihin!" ja "Et kai sä nyt töihin voi mennä, kun lapset on niin pieniä!" Paska mutsi, teki niin tai näin.

Avataan tässä ihmetellessä eilistä tilannetta kolme, kun nyt Kelan puhelun jälkeen melkein kaikki faktat ovat selvillä.


Meillä on siis työtön isä, jolle kela on asettanut työttömyysetuuteen viiden kuukauden odotusajan. Ja meillä on työtön äiti, jolla olisi oikeus ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen, mutta joka on tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Isällä on käyttämättä isyysvapaat ja vanhempainrahakautta on jäljellä noin kaksi kuukautta. Mitä kannattaisi tehdä?

Ensimmäiseksi isä pitää pitämättömät isyysvapaat 18 vrk, joista saa korvausta n. 24 €/vrk. Äiti jaktaa varmuudella vielä tämän ajan vanhempainvapaata.

Mietinnän alle jää, kuka pitää vanhempainvapaan loppuosan, jos sen pitää äiti, on isällä nollatulot. Kelan tietojen mukaan isyysvapaat eivät katkaisisi odotusajan kulumista, kunhan työnhaku on tuonkin ajan voimassa. Omalta näkemykseltäni pitäisi kyllä katketa, mutta kirjallista varmistusta tähän ei tunnu löytyvän mistään. Vanhempainvapaan käyttäminen katkaisi odotusajan kulumisen, muttei kuitenkaan nollaisi sitä, vaan laskenta alkaisi uudelleen siitä, mihin se jäi.

Selvitettäväksi jäi myös loppujen isälle korvamerkittyjen päivien (54-18) käyttäminen, täytyykö ne tai osa niistä käyttää vanhempainrahakaudella, vai voiko ne käyttää jälkeen. Työttömyysetuuksista vastaava asiantuntija Kelassa ei tähän osannut sanoa mitään, joten vielä täytyy sinne soitella, että vanhempainrahakauden fiksu jako saadaan tehtyä.

Viimeistään vanhempainrahakauden jälkeen äidin kannattaa ilmoittautua uudelleen työttömäksi työnhakijaksi (työnhaku tosin kannattaa aloittaa jo aiemmin, ja on itseasiassa aloitettukin). Äiti saa työttömyyskassasta ansiosidonnaisen korvauksen ilman omavastuuaikaa, koska omavastuupäivät oli kärsitty jo ennen äitiyslomaa.

Isä puolestaan huolehtii isyys- ja vanhempainrahakauden jälkeen, että työnhaku on voimassa (eli on edelleen työtön työnhakija). Työttömyysetuutta ei edelleenkään odotusajan vuoksi makseta. Lapsi pidetään toistaiseksi kotona ja isä nostaa kotihoidontuen tulosidonnaisine lisineen. Kelasta vahvistettiin odotusajan kuluvan kotihoidontuesta huolimatta, kunhan työnhaku pysyy voimassa.

Kysymyksiä herättää kotihoidontuki suhteessa työttömyysetuuksiin. Koska molemmat vanhemmat on työttömiä, kotihoidontukea nostavalle vanhemmalle maksetaan työttömyysetuutta vain työttömyysetuuden ja kotihoidontuen määrän erotus. Koska kotihoidontuen nostaa (ja lasta virallisesti hoitaa) isä, isälle maksetaan työttömyysetuutta kotihoidontuen verran vähemmän, odotusajan vuoksi siis kokonaiset nolla euroa. Äidin työttömyysetuuteen isän nostama kotihoidontuki ei vaikuta niin kauan kun isä ei ole töissä tai työvoimapoliittisessa toimenpiteessä.

Perhe- ja työttömyysetuuksien yhdistämisen lisäksi asumistuki on tarkistettava.

Ja se hoitopaikkakysymys. Kaipa se kannattaisi valmiiksi hakea. Eri juttu on sitten se, kannattaako myönnettyä paikkaa ottaa vastaan ja mitä tapahtuu, jos paikkaa ei ota. Näillä laskuopeilla isän työttömyysetuuden odotusaika olisi kuitenkin ehtinyt kulua elokuun puoliväliin mennessä, eikä kovin pitkää aikaa nollatuloille jäisi kärsittäväksi vaikka hoitopaikan ottaisikin vastaan.

---

Meidän perhehän se tässä. Ja meidän tulot, noin suunnilleen. Lisätä voi nelikosta maksettavat elatusavut ja lapsilisät koko jengistä. Että kuka muka tienaa alle 2600 euroa kuukaudessa... Koskaan en ole tienannut yli.

Ja arvatkaa mitä. Mieluummin tosiaan tekisin töitä. On meinaan helpompaa se kuin jatkuva tulojen (ja menojen) selvittely joka suuntaan. Jos tarvisi vähän vähemmän tehdä paperitöitä etuuksien eteen, jäisi aikaa enemmän esimerkiksi niiden työhakemusten kirjoittamiseen.

3 kommenttia :

  1. Joskus on itelläkin se fiilis, että pääsis paljon helpommalla, kun olis sellanen ihan käsi joka ei selviä mistään ite. Mutta kun kerran selviään, niin on selvitettävä. Joo-o. Alottais nyt viimein sen työhakemusten kirjoittamisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... Mä lähden niin paljon mieluummin töihin kuin soittelen ja selvittelen näitä. Ja vihoviimeinen on se toimeentulotuki, selviän mieluummin alta sen tulojen kuin selvittelen sitä.

      Poista
  2. no niinpä,kyllä se meilläki yhteiset tulot jää alle tuon 2600 kuukaudessa...

    VastaaPoista