Vauva? Meille?

Tajusin sitten jotain jännittävää, ja mietin, miten mikään näin ilmiselvä on voinut jäädä multa ymmärtämättä.

Se, että mä olen raskaana, tarkoittaa kai, että meille tulee vauva. Sellainen läikähdys kävi. Meinas tulla tippa linssiin siinä ultrapöydällä, mutta vähän räpyttelin pois.

Siellä Seiska istui ja vilkutti meille. Ollaan virallisesti yli puolen välin (rv 20+) ja tämä ihan vauvannäköinen kaveri painaa 345 grammaa. Kaikki löytyi, mitä pitikin, istukka on kiivennyt kohdunsuulta korkeammalle takaseinään eikä hematoomasta ollut enää jälkeäkään.

Siitä huolimatta loppuraskaus hirvittää edelleen, pahimmat säryt on vasta edessä (ja pahoinvointi edelleen täällä). Jos sitä vaikka käyttäisi hätäpoistumistietä kaiken sen välttämiseksi?

Lukemisella lukutaidottomuutta vastaan osa 4

Tiedättehän te pikkulapset ja niiden suhtautumisen maailmaan. Sama pätee pienten suhteessa kirjallisuuteen. Kaikki aistit ovat tehokkaassa käytössä ja pienet ovat hyvin ennakkoluulottomia. Niinpä meillä kaikkien muiden tavoin myös Viimeinen ja Rääpäle rakastavat kirjoja.

Täystuhon ja Viimeisen kirjahylly

Rääpäle on kaikkien muiden tavoin saanut kirjoja leluikseen ihan pikkuvauvasta saakka. Kirkasvärisiä pehmokirjoja, joissa on vähän tekstiä luettavaksi, muutamia sivuja käänneltäväksi ja paljon erilaisia pintoja kosketeltaviksi ja maisteltaviksi.

Hiljalleen on siirrytty pehmokirjoista pahvikirjoihin, löytyy ihan tavallisia pahvikirjoja, joissa on esimerkiksi valokuvia eläimistä ja aina kuvan alla eläimen nimi, pahvisivuisia satukirjoja, erilaisia kuvasanakirjoja (meillä on jopa pahvisivuinen lasten kartasto...) ja luukkukirjoja. Luukkukirjat on nyt tosi pop, sillä luukkujen repimiseen kirjasta irti voi käyttää aikaa tuntitolkulla.

Edelleen vuoden vanha Rääpäleeni nauttii kirjallisuudesta kaikin aistein. Pitkään se ei istu kuuntelemassa, eikä kovin kauaa jaksa katsella, mutta nenänsä se työntää jokaiseen kirjaan kiinni ja ensin haistelee, sitten järsii vähän kirjan kulmaa ja sen jälkeen silppuaa paperisivut. Isompien kirjoja on kovasi yritetty Rääpäleeltä varjella, mutta siitä huolimatta täällä siivotaan viikoittain atomeiksi luettuja kirjoja. Lohduttaudun sillä, että kaikki muutkin täällä ovat saaneet ensikosketuksensa kirjallisuuteen samalla tavoin ja rakkaus kirjoihin on jokaiselle jäänyt.

Viimeinen on ihan vasta päässyt repimisvaiheesta yli. Se "lukee" pitkälti samanlaisia kirjoja kuin Täystuho, mutta ei ole kirjavalinnoistaan ollenkaan niin tarkka. Kaikki käy. Viimeinen myös jaksaa jo kuunnella luettuja satuja ja osaa vaatia lukijaa itselleen.

Iltaisin Viimeinen jemmaa itselleen pinon kirjoja sänkyynsä. Siellä se selailee niitä pimeässä huoneessa taskulampun valossa. Yleensä puolenyön tienoilla havahdutaan siihen, että koko kirjakasa tipahtaa lattialle hirveällä ryminällä ja jonkun on mentävä etsimään tippuneista kirjoista juuri kyseisen illan suosikki Viimeiselle takaisin kainaloon.

Samalla linjalla meillä on isommatkin saaneet kirjoja pitää pienempinä, lukemista ei varsinaisesti ole kielletty koskaan. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin entistä useammin joutunut nimenomaa isompia muistuttamaan lukemisen lopettamisesta, että jaksaisivat seuraavana aamuna nousta ylös ja lähteä kouluun. Tosin vuosia sitten myös minä makasin sängyssäni kaiket illat ja yöt lukemassa... ettei se omena tässäkään tapauksessa ole kovin kauaksi puusta pudonnut. Ja yhä edelleen herään öisin siihen, että keskeneräinen kirjani tipahtaa öisin sängystä lattialle... Nykyisin tosin nukahdan jo kahden lauseen jälkeen, vuosia sitten vaadittiin helposti kaksisataa sivua.

Jos ihan pikkulapsen vanhempi kysyisi minulta, kuinka lapset saa lukemaan kirjoja, vastaisin, että antamalla niille kirjan luettavaksi heti, kun osaavat tarttua tavaraan kiinni. Ja näyttämällä itse esimerkkiä. Luonnollisesti.

Lukemisella lukutaidottomuutta vastaan -sarja jatkuu lokakuun loppuun maanantaisin täällä. Jos haluat kertoa oman lukemisaiheisen tarinasi tai jakaa lempikirjasi tässä blogissa, laita sähköpostia :)

Sarjassa aiemmin kirjoitettua:
Osa 1, mistä ajatus sarjaan lähti
Osa 2, Esikoisen ja Toisen kirjaesittelyt
Osa 3, Kirpun ja Täystuhon kirjaesittelyt
Vieraskynä: Lukemisen ilo ja inho

Lukemisesta on viime aikoina kirjoitelleet mm.
Voikku blogissa Rapatessa Roiskuu
ja Voikku Mammalaiffii-blogin vieraskynässä
Kupla Puhekuplia-blogissa
Kukkis blogissansa Jalankulkuonnettomuus

Ja varmasti myös melkoisen moni muu. Pidetään aihetta ahkerasti yllä, sillä miten meidän kävisi, jos lukutaito entisestään heikentyisi.

Kilpa(ilukyky)loikka

Viime aikojen keskusteluja seuranneena olen jäänyt miettimään, mitä en ymmärrä. Onko multa mennyt ehkä joku oleellinen ajatus kokonaan ohi?

Tämä kilpailukykyloikka. Onpa hauska termi.

Kaikki tähän samalle viivalle seisomaan nyt näin. Ja kaikki loikkaa tästä nyt eteenpäin näin. Oho. Päästiinpä pitkälle, lasketaan kaikkien hypyt yhteen. Joo. Tosi pitkälle.

Noin. Otetaanpa uusiksi. Kaikki viivalle seisomaan, joo, just näin. Ja nyt kahdeksan teistä kymmenestä saa hypätä vain tähän saakka. Just tähän saakka näin, näkikö kaikki nyt mihin? Tähän. Just tähän näin. Ja sitten te kaksi, te voitte ottaa nyt kaksi askelta eteenpäin, ja saatte hypätä siitä niin, mutta lasketaan kaikkien loikat sitten sieltä samalta aloitusviivalta. Joo, just niin, just sieltä samalta viivalta. Ja te kaksi saatte hypätä niin kauas kuin pystytte. Ottakaa ihan kunnon loikka. Joo. No niin, kaikki hyppää yhtä aikaa, nyt. Oho. Kylläpä te kaksi hyppäsitte tosi kauas, vaan mitenkäs te kahdeksan sinne jäitte? Päästiinkö nyt pitemmälle kuin ensimmäisellä loikalla?

Sitä varten ihmisellä on lapsia

On niitä päiviä, kun sitä osaa olla omista ipanoistaan ihan äärettömän kiitollinen. Näistähän on tullut todella ihania.

Olen tässä vuosien mittaan törmännyt aika älyttömän monta kertaa kysymykseen, miksi mulla on (paljon) lapsia. Vastataan näin kerralla kaikille. Mulla on paljon lapsia...

1. ...jottei koskaan olisi tylsää.

2. ...jotta mäkin saisin leikkiä toinen toistaan hienommilla leluilla. Niin kuin vaikka puurautatiellä tai dubloilla. On oikeasti ihan parasta laittaa lapset nukkumaan, että pääsee itse leikkimään niiden leluilla, ilman että kukaan rikkoo mun leikkejä.

3. ...että saisin heittäytyä väittelyyn, leikkiä kielellä ja rikkoa aikuisten sovinnaisuuksia ihan joka päivä. Aina sanotaan, että "think outside of box", mä en ole koskaan sinne laatikkoon päässytkään. Meillä hiihdetään hiihtimillä, syödään pääruokaa (tottakai, ihan loogista, jos pää on ruoassa, se on pääruoka) ja keskustellaan sujuvasti lasten omistajuudesta viisivuotiaan kanssa. Tänään se vasta tiedusteli, että jos minä ja Mies omistetaan Viimeinen ja Rääpäle, niin omistanko minä edelleen nelikon niiden iskän kanssa. Vai omistaako niiden iskä enää ollenkaan, kun me ei enää olla kaikki yhdessä. Mitäpä siihen sanot. Tarrautuako omistajuuteen (että eihän lapsia kukaan omista) vai heittäydytkö keskusteluun uusperheen ihmeellisyyksistä? Ja sitä paitsi. Musta on ihan parasta vetää itkupotkuraivarit itsekin aina silloin tällöin. Loppuu kersojen kiukuttelu siihen paikkaan, ja itellekin tulee parempi mieli.

4. ...jotta pysyisin kärryillä teknologian kehityksessä. Siinä missä minä neuvoin (ja neuvon edelleen) vanhempiani, neuvovat nämä nyt mua. Ovat jo menneet mun taidoista ohi. Uusi upea bannerini on Esikoisen tekemä. En mä vaan osaisi.

5. ...ettei tarvitsisi miettiä, mihin kaiken sen ylimääräisen rahan laittaa.

6. ...ennen kaikkea siksi, että jokaisen lapsen myötä olen saanut kokea sellaista rikkautta, mitä ei osakseen mitenkään muuten voi saada.

Hakkaa muovilapiolla suurta maailmaa

Oon seurannut viimeaikaisia kuumia keskusteluja, vaikken niistä mitään ole täällä tuumannut. Paras käteen jäänyt on hallituspuolueiden epätoivoinen yritys kiemurrella irti vastuusta. Koska oppositio kitisee kaikesta, mitä hallitus tekee niin vaikuttaa siltä, että hallitus on vastavetona päättänyt olla tekemättä konkreettisesti mitään. Soudetaan ja huovataan eikä saada mitään aikaan. Jäätiin täällä vaan miettimään, että eikös se nimenomaa ole opposition tehtävä "kitistä" kaikesta. Ja onko hallitus yhtään kaikesta kitisevää parempi, jos tekemisen sijaan kiukuttelee toisen kitinästä?

Että viis minä päivän polttavista puheenaiheista (äitiydessä ei ole lakko-oikeutta), mitä jos järjestettäisiin ihan yhteisvastuullinen keräys. Toimitetaan Eduskunnallemme hiekkalapioita ja ämpäreitä. Mätkikööt toisiaan niillä. Voidaan viedä AY-liikkeelle ja EK:llekin, jos se tekee jonkun onnelliseksi.

---

Oon pohtinut niitä oman elämän kannalta tärkeitä juttuja, ei pysty antamaan omaa panostaan isompiin kuvioihin, jos oma elämä pissii kintuille. Meillä soudetaan ja huovataan lasten tapaamiskuvioita pitkälti samaan tyyliin kuin hallitus pallottelee maahanmuuttokysymystä.

Siellä nelikko kuitenkin viime viikonloppuna oli. Sinne ne ehkä ensi viikonloppunakin menevät. Jos pääsevät. Kun oma kalenteri on jo perjantain osalta täynnä niin, ettei kuljetus käräjien koputtelemalla tavalla järjesty (puolustukseksi todettakoon, ettei se tapaamisvarauskaan sillä tavalla tullut, vaan kaksi viikkoa myöhässä). Tarjosin kuljetusta lapsille selkeästi aikaisemmin tavanomaiseen paikkaan tai mahdollisuutta saada autokyyti tavanomaista myöhemmin paljon tavallista lähemmäs nelikon isää. Lupasin, että voin vastineeksi noutaa lapset sunnuntaina tavanomaisesta paikasta isän ennalta sanelemaan aikaan. Sen tavallisen kuuden sijaan. Vastaehdotus kuului, että voisihan nuo mennä junalla.

Tiedättekö. Mä olen tosi pahoillani, mutta sitä taikasauvaa mulla ei ole, millä saisin lakkoon osallistuvan VR:n ajamaan lasten kuljetukseen sopivan junavuoron.

Sitä vahvistusta siitä, kumman mahdollisen tavan kuljetukseen tuo nyt valitsisi ei ole tullut. Kai se tänään tulee, tai jos ei tule niin ei onnistu enää mikään. Hypätköön kaivoon kaikki.

Alkuviikon nelikko on ollut hyvin äkäinen, Täystuho erityisesti.

---

Ostin maanantaina Toiselle ja Täystuholle uudet lenkkarit. Toisen kengistä on mahdoton sanoa, kauanko ovat olleet rikki, kun se ei koskaan kerro, jos vaikka kengät hajoaa. Enkä mä enää tuollaisen esiteinin lenkkareita viitsisi päivittäin haistella ja sillä silmällä vilkuilla, vaikka ilmeisesti pitäisi. Täystuholla oli vielä lähtiessään perjantaina ehjät lenkkarit, mutta rikkih ne oli sitten sunnuntai-iltana kuuden aikaan. Ja kantapäät toki samoin, kun ei oltu viitsitty sukkia pukea sinne rikkinäiseen kenkään...

Ostin eilen Viimeiselle uudet lenkkarit myös. Sillä oli ihan ehjät lenkkarit vielä, kun lähdin Toisen ja Täystuhon kanssa lenkkariostoksille, muttei ollut enää varttia sen jälkeen, kun pääsin kaupasta kotiin...