Entä jos pojat leikkisikin nukeilla

Kirpun kummitäti kertoi tuossa aikaa sitten, että heillä olisi tarpeettomana yksi BabyBorn nukke pottineen ja rattaineen. Tiistai-iltana sain vihdoin aikaiseksi ja kävin hakemassa nuken meille.

Lopputulos yllätti minut ihan perinpohjaisesti, nukkeparasta (ja niistä rattaista, luonnollisesti) taisteli neljä lasta. Rääpäle rakastui rattaisiin. Se yritti kerta toisensa jälkeen kiivetä niihin itse työnnettäväksi. Viimeinen puolestaan olisi tietysti tahtonut työntää nukkea asiaankuuluvasti rattaissa, kun taas Täystuho ja Kirppu olisivat mielellään leikkineet ihan täysmittaista kotileikkiä keskenänsä.

Suunnilleen sadannen yrityksen jälkeen Rääpäle saatiin rattaista irti ja istumaan hetkeksi nukke sylissään. Kolme sekuntia. Jonka jälkeen se puri nukkeparkaa päähän ja heitti sillä sitten leikistä osattomaksi jäänyttä Toista kolmen muun kiljuessa kauhuissaan.

Alkuinnon laannuttua nukella on kuitenkin leikitty ihan nätisti, eikä rattaillakaan ole kamalasti rallia ajettu.

Koululaisten kanssa juututtiin kuitenkin keskusteluun tyttöjen ja poikien leluista, siitä voivatko pojat leikkiä nukeilla ja poneilla, tai tytöt vaikkapa Turtleseilla taikka tinasotilailla. Kyllä kävi mielessä, että näistä on kasvanut aikas fiksuja. Tuumasivat meinaan kuin yhdestä suusta, että ei ole olemassakaan tyttöjen tai poikien leluja, että on vaan leluja ja kukin leikkii sillä, mikä itseään eniten kiinnostaa. Ja että onhan se niin värienkin kanssa, kyllä saa tyttö käyttää sinistä ja poika pinkkiä, jos tahtoo.

Tulipa vaan keskustelusta mieleen, että mulla olisi tuolla kaapillinen Warhammer-figuureja maalattavaksi... ja että olipas hassua, kun eivät meinanneet liikkeessä millään ymmärtää myydä niitä mulle, vaan kovasti kauppasivat niitä miehelle. Vaikka ne on mun. Ja vaikka mieskin siitä sanoi, että mitäs jos nyt kuitenkin ostajalle suoraan myisitte, ettekä seuralaiselle. Että taitaa ne sukupuoliroolien ennakko-oletukset istua meissä aikuisissa tiukassa, vaikka lapsista ne on jo melkein nollattu. Kun vaan saisi aikuinenkin harrastaa just niitä asioita, mistä itse tykkää eikä aina jäisi sinne sukupuolen vangiksi.

---

Meinasin, että mä myös sitä minimalistipeliä, mitä kaikki muutkin, sitä missä ideana on hävittää aina päivämäärän mukainen tavaramäärä. Kun sopivasti nyt osui kuun vaihdekin tähän. Oon mä tässä pelissä kyllä hyvä. Yhtään tavaraa en saanut ovesta ulos, mutta miehen sain, ekaa kertaa aikoihin. Tekee hyvää sillekin. Kai se voidaan laskea päivän tavaraksi?

Mutta mitä mä lukisin, apua?

Melkein tekis mieli huutaa, että äiti, mitä mä sitten lukisin. En huuda, kun ei siitä ole hyötyä. Olen lukenut oman kirjahyllyni sisällön läpi kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Kirjasto käy mun lompakolle nopeasti kalliiksi, kun en ikinä koskaan osaa palauttaa kirjoja ajallaan (vaikka muistuttelisivat kuinka), tai vähintäänkin koirat syö ne ja kersat piirtelee siihen mitä niistä koirien jälkeen on jäljellä.

Kuitenkin kaipaisin kovasti uutta luettavaa. Mitä? Mistä? Suositelkaa nyt joku mulle jotain.

Luen paljon hömppää, Cooksonia, Steeliä, Harlekiineja. Steelin ja Harlekiinien tyylit on käyneet niin tutuiksi, että kirjan ensimmäisestä lauseesta tiedän keskivaiheen draamahuipennuksen ja loppuratkaisun. Ei haittaa, tokikaan, mutta tuntuu jo valmiiksi niin läpi luetulta ja itseään toistavalta.

Olen kahlannut läpi melkein koko Remeksen tuotannon. Ja pitänyt lukemastani kovasti. Mulla on paha tapa jäädä lukiessani vielä tarkastamaan faktoja, tai viimeistään jälkikäteen. Uskottavaa täytyy olla tai sitten on surutta kerrottava, että keksitty koko juttu.

Olen lukenut läpi Luolakarhun klaanin & kumppanit kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Löydän sieltä toki aina jotain uutta, mutta silti kyllästyttää. Pehmoporno ei enää viehätä, kun kohtaukset osaa ulkoa, kasvien tosiasialliset käyttötarkoitukset olen jo tieteellisesti tutkinut. Ihmissuhdekuviot analysoinut lukemattomia kertoja, enkä usko sarjan enää kovinkaan moneksi uudelleen lukukerraksi tuovan mitään uutta ahaa-elämystä. Kaipaisin sellaista.

On kirjoja, jotka ovat auenneet mulle ensimmäisellä lukukerralla niin, etten halua tarttua niihin enää uudelleen. Ettei se ainutkertainen lukuelämys menisi hukkaan (vaikkapa Sinuhe tai Lokki Joonatan).

Ja niitä, mitkä eivät ole antaneet mulle mitään. Eivät edes myötähäpeää. Tai no, ehkä yhden Trivial Pursuit-voiton (kun tiesin, mitkä ovat kirjan viimeiset sanat: "Aika velikultia.")

Onko joku teistä tehnyt viime aikoina itselleen sellaisen lukemislöydön, mikä tämän kaikkiruokaisen lukijan ehdottomasti pitäisi lukea? Auttakaa nyt lukemisen pulasta kärsivää naista pulasta.

Vapaus, vastuu ja teinit

Sitä sanotaan, että pienet lapset, pienet murheet. Kyllä pienet valvottaa, vuoden vanha voi herätä kymmenenkin kertaa yössä. On painajaisia, mörköjä sängyn alla. Uhmakohtauksia joka ainoasta kuviteltavasta asiasta (ja vielä todennäköisemmin niistä kuvitelmien ulkopuolelle jäävistä). Putoamisia, kaatumisia, korvatulehduskierteitä... Silti allekirjoitan väitteen, pienet lapset, pienet murheet. Pohjimmiltaan yksinkertaisia asioita, yksinkertaisilla ratkaisuilla.

Isoja lapsia täällä ei vielä kai oikeastaan ole, Esikoinen juuri teini-iän saavuttanut ja Toinen siihen kohta tulossa. Kirppukin tuntuu jo uhkailevan esiteini-vaiheellaan, on vuoroin niin pieni ja vuoroin kamalan iso. Muka.

Esikoisen kanssa on harjoiteltu rajan vetoja, johdonmukaisuutta ja vapauden suhdetta vastuuseen. Joskus löysätään ja toisinaan täytyy keriä takaisin. Pari viikkoa sitten yllätin sen tarjoamalla mahdollisuutta disko-iltaan. Esikoinen oli ihan onnensa kukkuloilla, kun sai kaverinsa mukaan ja pääsivät tänne vielä yöksi molemmat. Saivat ensimmäistä kertaa olla ulkona ihan kamalan myöhään (hain diskosta kotiin 21.30).

Lauantaina Esikoinen teki köksän läksyjänsä ja leipoi koko porukalle mustikkapiirakan. Siitä on mokomasta tullut iso, osaa sellaisenkin tehdä. Vähän tässä sivussa on käyty keskustelua rei'istä korviin. Että sellaiset pitäisi saada. Lupasin joulun alla, voi sitten joululahjaksi toivoa vaikka kivoja korviksia, jos ei muuta keksi.

Toisen kanssa sen sijaan olen ihan helisemässä. Poika varmaan unohtaisi päänsäkin ja hukkaisi sen jonnekin, jos ei olisi niin tiukasti harteilla kiinni. Mikään ei pysy mielessä edes minuuttia ja kaikki mahdollinen aina hukkuu.

Se ei sano, jos lenkkarit on puhki, pyöränkumi rei'illä, puhelin kateissa... Edelleenkään se ei muista moniosaisia ohjeita ja aina pitäisi olla päältä valvomassa. Läksyt tehdään aamulla ennen koulun alkua... Mä en ymmärrä, miten se voi pärjätä koulussa niin hyvin.

Aamuherätyksestä se surutta tuumasi, ettei viitsi laittaa herätystä itselleen, kun on ihan tyytyväinen siihen, että joku herättää, jos muistaa.

En ostanut kadonneen puhelimen tilalle uutta. Tulkoot toistaiseksi toimeen ilman. älypuhelimesta oli jo tosissaan puhuttu, että jos sen kohta saisi. Nyt sen voi toistaiseksi unohtaa.

Ostin herätyskellon.

Kyllä, näen punaista.

Josko se tästä. Josko se vaikka joskus tajuaisi, että vapautta voi saada vasta, kun kykenee kantamaan vastuuta. Edes niistä omista heräämisistään.

Siihen saakka yritän niellä ärtymykseni. Kun ei se elämä ihan oikeasti voi olla niin vaikeaa.

Vastakkainasettelun aika

Syksy on mun lempivuodenaikani ollut aina, liekö syynä se, että olen syksyllä syntynyt. Useampana päivänä on jo mieli palanut kameran kanssa ulos, mutta joko on ollut liian väsy tai sitten on satanut kaatamalla. Nyt kuitenkin otettiin ilo irti siitä, että kaksi pienintä olivat pari päivää mummolassa. Kaksi nukuttua yötä, ja taas jaksoi vähän kävellä.

Tai pyöräillä.

Vastaleikattu nurmikko tuoksuu syksylläkin yhtä ihanalta, jossain leikattiin ruohoa syksyn viimeisiä kertoja.

Toisaalla taas leikkuusta on kulunut tovi kauemmin.

Hiljaisimmilla sivuteillä on kauneimmat värit ja parhaimmin hoidetut pihat.

Siis miten niin olen punavihreässä kuplassa?

Jotkut ovat kauniita kovinkin.

mutta piikikkäitä.

Toisaalla on rakenneuudistukset alati käynnissä.

Jos vaan rakennettaisiin suosiolla uutta?

Toisaalla sininen varmistaa, että löydetään perille suoraa tietä.

Aidataan kiertotiet varmuuden vuoksi.

Värien sopii tavoitella taivasta.

vaikka kuinka saisi saavillisen vettä niskaansa.

Ennen kaikkea syksyssä parasta on luonnon taistelu elossa säilymiseksi.

Koko väriloisto ennen talven kylmää sinistä.

#kasihaaste #pelonvarjo

                           Kummalla puolen?
                           And i will survive
                           Haluatko parisuhdehelvetin
   fairytale gone baD
             punainen Esirippu
            marttyyrin Kruunu
                  tikulla Silmään
                          pAinajainen pääsiäisenä
         muistoja vaaN


Ei. En ole seonnut. Kyse on tästä. Pelon varjosta. Ja ei. Meillä ei mitään uutta auringon alla. Eikä vanhaa. Sateenkaaren pää oli sunnuntaina lasten vaihtopaikalla, ihastelin sitä ja sen ajoitusta, enkä haistanut ilmassa mitään. Joskus menee edelleenkin todella hyvin.